keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kannabiskooma

Tiesitkö, että kannabis voi aiheuttaa koomaa? En minäkään, mutta opin sen Ylen uutisesta:


Onhan tuo pelottavaa. Onneksi opiskelija kuitenkin toipui eikä jäänyt vihannekseksi tai kuollut synttärikakun yliannostukseen.

Muutama asia uutisessa kummastuttaa. Ennen kuin paneudun niihin, on syytä käydä läpi miten uutinen on Suomeen päätynyt. Yle on käyttänyt lähteenään uutistoimisto Associated Pressia. Pikaisen googletuksen perusteella myös jokainen tapauksesta englanniksi kirjoittanut tiedotusväline on käyttänyt samaa lähdettä. AP on arvatenkin kääntänyt oman uutisensa espanjankielisestä alkuperäistekstistä.

Sitten niihin kummallisuuksiin. Ensinnäkin sana kooma. Opiskelija siis nautti kannabista ja simahti niin syvään uneen, ettei reagoinut ärsykkeisiin. Tämänkö perusteella hän oli koomassa?

Jos minä juon itseltäni tajun kankaalle, olenko koomassa? Viinan suurena ystävänä olen aina luullut, että minä vain sammun, mutta onko kyse sittenkin jostain paljon vakavammasta? Vai onko niin, että vaivun koomaan vain jos nukahdan pilvessä enkä kännissä? Entä unilääkkeet, aiheuttavatko ne unen vai kooman?

Tajuttomuuden keston luulisi myös vaikuttavan siihen, kehtaako sanaa kooma käyttää. Ylen uutisesta käy ilmi, että opiskelija oli tuotu sairaalaan sunnuntaina. Samana päivänä hän oli toipunut, sairaala oli tiedottanut asiasta ja Ylekin oli siitä jo ehtinyt uutisoida. Entä milloin opiskelija oli vaipunut koomaan? Monet englanninkieliset artikkelit tarkentavat, että myös se tapahtui sunnuntaina. Ylekin siis tiesi tämän, mutta jätti kertomatta. Melko lyhyt kooma kun kesti about sammumisen ajan.

No, annetaan terminologian olla ja siirrytään muihin kummallisuuksiin. Nimittäin siihen, mitä (muuta) Yle jättää kertomatta.

Esimerkiksi The Washington Post ja ABC News muistuttavat, että vielä ei ole selvää, oliko opiskelija nauttinut myös muita huumeita tai oliko hänellä terveysongelmia. Ne ovatkin seikkoja, jotka on hyvin aiheellista selvittää ennen kuin kooman aiheuttaja julistetaan. Yle ei kuitenkaan näe syytä muistuttaa tästä.

Fow News ja The Bullet Wire puolestaan kirjoittavat oireista eri tavalla kuin Yle. Ylehän kertoo, että sairastuneet kärsivät punaisista silmistä ja epäsäännöllisestä sydämensykkeestä. Fox ja Bullet Wire kertovat kyllä saman, mutta ne lisäävät listaan myös kolmannen oireen: euforian.

Euforia ei ihan äkkiseltään kuulosta asialta, josta joku kärsisi. Muistan kuitenkin lukeneeni eräästä kasvikirjasta, että yksi kannabiksen haittavaikutuksista on sairaalloinen hyvänolon tunne. Jos joku pitää hyvää oloa sairaalloisena niin miksei myös euforiaa sairaalahoitoa vaativana. Meitä on joka junaan.

Suomen tiedotusvälineissä ei kerrota huumeista positiivisia asioita, ja siksi Yle on jättänyt euforian mainitsematta. Kuulostaisi kieltämättä hölmöltä väittää, että sairastuneet kärsivät euforiasta, mutta yhtä hölmöltä kuulostaa punaisista silmistä kärsiminen. Kannabis laajentaa silmien verisuonia, eikä se aiheuta kärsimystä sen enempää kuin silmien verestäminen muutenkaan.

En tiedä mitä alkuperäisessä espanjankielisessä tekstissä on lukenut, mutta uutistoimisto AP on tehnyt omat kyseenalaiset ratkaisunsa levittäessään maailmalle tiedon euforian ja verestävien silmien kanssa kamppailevista ihmispoloista. Ylen vastuuta omasta uutisestaan AP:n häröily ei poista.

Ymmärrän toki, että jokainen media käyttää lähdeaineistoa valikoivasti. Ylen uutinen tuo kuitenkin ikävällä tavalla mieleen takavuosikymmenten valistuslinjan, jossa pelottavat asiat kerrotaan liioitellen ja pelottelun tehoa heikentävät faktat jätetään kertomatta.

PS. Vuorokausi myöhemmin Yle korjasi artikkeliaan toimitukseen tulleen palautteen vuoksi:


Alkuperäistä tekstiä ei siis enää löydy. Poissa ovat punaiset silmät ja tilalle on tullut muistutus mahdollisista muista aineista ja terveysongelmista. Korjauksista huolimatta uutinen kertoo vain siitä, että joku nukahti pilvessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti